lauantai 30. maaliskuuta 2019

Nuhteeton palvelu

Billy Graham ystävineen laati ohjeet 1948, joiden mukaan he toimivat palvelustehtävissään.

Jotenkin niin hyviä edelleen.

1. Emme koskaan arvostele emmekä tuomitse muita pastoreita, seurakuntia tai hengellisen työn tekijöitä emmekä puhu heistä kielteisesti.

2. Korkeimpien liiketalousnormien mukaisesti teemme tinkimättä tiliä varsinkin rahavarojen käsittelemisestä.

3. Puhumme totta ja olemme läpikotaisin rehellisiä varsinkin raportoidessamme tilastoista.

4. Olemme esimerkillisiä moraaliltamme: yksiselitteisiä, puhtaita ja tarkkoja välttämään vaikutelmaakin mistään sopimattomuudesta.

Kaikista näistä kohdista tuli valtava siunaus Grahamin työlle.




perjantai 23. helmikuuta 2018

Elinvoimaisuus jatkuu ja syvenee

Seurakunnan keskellä tavoittelemme elinvoimaista seurakuntaa, joka jättää jälkensä yhteiskuntaan ja ihmisten elämään.

Huomenna la on koulutustilaisuus tämän aiheen ympärillä. Sami Westerholm tulee meitä kouluttamaan ja motivoimaan. Odotamme tätä innolla, koska uskomme, että sydämemme on avautumassa uudistukselle ja muutokselle. Jumala on vaikuttanut meissä tahtomista ja tekemistä.

Ihmiset haluavat tavoittaa uusia ihmisiä. Monien rukous on: Herra pelasta ihmisiä. Herra paranna ihmisiä. Herra vapauta ihmisiä heidän kahleistaan. Herra aloita minusta. Tässä minä olen lähetä minut.

Maaliskuussa on lauantaina 17 pv klo 15 Rakkaus vaikuttaa konsertti, jossa Marika Blomerus esittää omia koskettavia laulujaan. Tilaisuus on vapaakirkolla Ojakkalassa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta kerätään vapaaehtoinen lahja evankeliumin työlle.

 


perjantai 3. marraskuuta 2017

Elinvoimainen seurakunta 1

Seurakunnassamme oli uudenmaan vastuullisten päivä ja kävimme Sami Westerholmin ja Roni Zidbeckin kanssa läpi seurakunnan elinvoimaisuutta.

Seurakunnan elinvoimaisuus merkitsee elämää, intohimoa ja heräämistä.
Seurakunnan elinvoimaisuuteen ei ajauduta, eikä se tapahdu itsestään. Se on matka, jolle päätetään lähteä yhdessä.

Minkälainen on elinvoimainen seurakunta? Mitä tunnusmerkkejä tälläisessä seurakunnassa tulisi näkyä?

Käyn tässä tulevina viikkoina hyvin pintapuolisesti näitä periaatteita.

Ensimmäinen tärkeä piirre on rakentaa seurakuntaa Jumalan sanan varaan. Raamattu on ainoa täydellinen uskon, opin ja käyttäytymisen ohje.

2. Tim 3.16-17

16. Koko Raamattu on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, ja se on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi vanhurskaudessa,
17. jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen ja varustautunut kaikkiin hyviin tekoihin.

Jumala on minulle, ja monelle muulle tänä aikana, muistuttanut monien ihmisten ja tilanteiden kautta, että meidän tulee julistaa Jumalan sanaa. Ei omia ajatuksia tai päätelmiä, vaan pureutua Jumalan salaisuuksiin, tutkimalla ja julistamalla sanaa niin kuin se on kirjoitettu.

Täten meidän mielipiteemme ja ajatuksemme on sidoksissa Jumalan sanaan. Raamatun opetuksemme on hyvin valmisteltua, ajanmukaista ja luovaa.

Tämä saa meissä aikaan taidon soveltaa Raamatun tekstejä omassa elämässämme.

Pyhän Hengen pitää saada avata meille Raamatun salaisuuksia. Olkoon tämä tavoitteemme ja rukouksemme.

Kutsun sinut matkalle eteenpäin kohti elinvoimaisuutta. Tämä on yhteinen matka.

tiistai 29. elokuuta 2017

Kasvava Jumalan läheisyys

Kasvava Jumalan läheisyys


Viime päivinä olemme seurakuntana saaneet nähdä kuinka usko kasvaa ihmisten sydämissä. Kokouksissa Pyhän Hengen läsnäolo lisääntyy kokous kokoukselta.

Eräs uskova sanoi Pyhän Hengen läsnäolon olevan koettavissa ikään kuin käsin kosketeltavana. Toinen kertoi kuinka kokoussaliin tulessa jo kokee Pyhän Hengen läsnäolon niin voimakkaana, että tuntuu kuin menisi sirpaleiksi.

Kaiken tämän saa aikaiseksi Jumalan armo ja Jeesuksen Kristuksen veri, joka pesee syntimme ja syntisyytemme luntakin valkeammaksi. Tämä sama Jeesuksen todellisuus kansansa keskellä näkyy myös muissa seurakunnissa eikä vain omassa seurakunnassamme.


 Seurakuntamme evankeliointi tiimi vapaakirkon kesäjuhlilla Tampereella.
. Viekää evankeliumi kaikkeen maailmaan. Sitä tekee vapaaseurakunnat monissa maissa.


Onhan sinulla lukijani oma paikallisseurakunta johon kuulut. Siunaukset tulevat kuuliaisuudesta tälläkin alueella. Raamattu sanoo: Älkää jättäkö omaa seurakuntakokoustanne. Miten voi tämä varoitus olla todellisuutta elämässäsi, jos sinulla ei edes ole seurakuntakotia.

Odotamme lisää parantumisia Jeesksen työn tähden. Tulemme näkemään kuinka haavoitettu ihminen saa avun Jeesukselta ja helpotusta taakkoihinsa. Jeesus parantaa ja vapauttaa.

Koskettakoon Pyhä Henki sinua nyt, joka laitat turvasi Jeesukseen ja Hänen armoonsa. Parantakoon Hän kaikki sairautesi juuri nyt. Täyttyköön elämäsi ilolla ja vapaudella, sekä sydämesi syvällä rauhalla. Jeesus rakastaa sinua ja haluaa auttaa sinua. 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kasvava usko

Kesä pian ohi ja monien kesälomat ovat lopuillaan.

Kesän ajan on mielessäni ja ajatuksissani ollut usko ja kuinka se kasvaa.

Kaikki alkoi kun Joni piti seurakunnassa opetuksen uskosta. Hän antoi pussillisen sinapinsiemeniä jokaiselle kuulijalle. Jeesushan käytti uskon verauskuvana sinapinsiementä.

Eräs perhe sanoi, että laittavat siemenet kasvuun, jotta saavat nähdä millainen kasvi tulee. Näin he tekivätkin ja pian tuli viesti, että taimella ovat. Silloin havahduin, minun siemenet ovat vielä taskussa ja Joni sanoi hänen on raamatunvälissä. Tämä alkoi puhua minulle kuinka siemenet pitää laittaa kasvuun multaan. Taskussa ne eivät kasva, eikä raamatunkaan välissä, vaikka raamattu pyhä kirja onkin.

Joskus meidän usko on purkeissa ja raamatun sivuilla, mutta ei kylvetty eteenpäin. Siemenet pitää kylvää maahan, muuten ne jää turhaksi. Ystävä joka kylvi siemenet kukkapurkkiin näki kuinka siemenistä tuli taimia. Tämäkään ei vielä riitä. Siemenet pitää kylvää maailman multaan eikä pieniin purnukoihin.

Laitoin itse myös siemenet kukkapurkkiin ja kun näin kuinka niihin tuli jo kukkia ymmärsin se tarvitsee tilaa ja siirsin taimen peltoon jossa se alkoi kasvaa voimakkaasti ja tuottaa jo uusia siemeniä.

Samoin meidän tulee kylvää uskolla varustettu evankeliumi maailman peltoon jossa se alkaa tuottaa uutta satoa. Kun evankeliumi saavuttaa ihmisten sydämiä, se alkaa tehdä satoa. Viime aikoina olemme nähneet murtuvia sydämiä, joita Jumalan tuulet liikuttaa. Uskoon tuloja, parantumisia ja vapautumisia. Tätä tekee maailman peltoon kylvetty uskon siemen.

                                       Hyvin alkuun lähtenyt sinapis alba eli keltasinappi.
Tässä tulossa jo uusia siemeniä. Tänä päivänä kasvissa on rinnan uusia kukkia ja tulevia siemeniä.

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Jumalan rakkaus meitä kohtaan




 Olin vihkimässä ystäviäni ja puhuin kuinka suuri Jumalan rakkaus on meitä kohtaan.
Raamatussa lukee seuraavat ajatukset.


1 Joh 4: 9. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
10. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.

Niin ihmeellistä kuinka Jumala on rakastanut minua ja sinua kun vielä olimme täysin synnin pauloissa. Pimeys hallitsi elämäämme. Kaiken tämän keskellä Jumalalla oli suunnitelma meidän edestämme. 

Jeesus oli tämän suunnitelman täyttymys ja valo tuli pimeyden keskelle. 

Viime aikoina olen enevässä määrin nähdyt mitä Kristuksen kirkkaus saa meissä aikaan. Tämä kaikki on suurta armoa ja niin ihmeellistä. 

Meidän seurakuntaperheessä saamme joka päivä kokea Jumalan ihmeellistä huolenpitoa. Jumala parantaa ja eheyttää. Rehellisyyden nimissä koemme myös usein kipua omassa sisimmässämme ja ihmissuhteissamme. Se on sitä kasvua jota jokainen meistä tarvitsee ja joutuu elämään.

Kaiken tänä keskellä perhe vahvistuu ja paranee haavoistaan ja kahleistaan. Pikku poika seurakunnassa rukoili: Herra vapauta kahleista ja täytä ilolla. Tätä me tarvitsemme usein ja sitä Jumalan rakkaus saa meissä aikaan.

Rakastetaan toinen toistamme sillä vajavaisella rakkaudella jota meillä on ja uskotaan kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Eletään kilvoituksessa toinen toistamme kunnioittaen.
 



tiistai 11. huhtikuuta 2017

Autuasta on antaa





Ap.t 20: 35. Kaikin tavoin olen teille osoittanut, että näin, työtä tehden, tulee huolehtia vähäosaisista muistaen Herran Jeesuksen omat sanat: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa.' "

1 Tess 4: 11. Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte hiljaisuudessa, toimitatte omia tehtäviänne ja teette työtä omilla käsillänne, niin kuin olemme teitä käskeneet.

Nämä raamatunjakeet vie meidät pienelle paikalle. Ainakin itse huomaan usein olevani enemmän ottaja.

Ottamassa huomionosoituksia, lahjoja ja kaikkea hyvää. On paljon vaativampaa olla antajan asemassa. Jumalan rakkaus vie meidät antajan paikalle. Jumalan hyvyys ja armo tuo sydämiimme syvän luottamuksen Jumalan huolenpitoon.

Tehkää työtä ja antakaa vähäosaisille. Tämä kehoitus tulee useassa kohdassa raamatussa esiin. Antaminen lisää luottamustamme Jumalaan. Antaminen pehmentää meidän kovat sydämemme. Kun opimme sydämestämme antamaan siten, ettei se ole enää vaatimus tai velvollisuus vaan ilo, niin olemme päässeet todella pikälle Jumalan tuntemisessa.

Raamattu sanoo, antaessaan me saamme. Tämä totuus tulee monessa tilanteessa voitoksemme. Jos olemme vaatimassa vain itsellemme, se saa meidät kateelliseksi, katkeraksi ja tyytymättömäksi. Meillä on aina liian vähän ja muilla on enemmän. 

Avioliitossa jos olemme ottava osapuoli, niin emme koskaan saa tarpeeksi. Puoliso ei huomioi minua. Puoliso ei arvosta minua. Puoliso ei kunnioita minua. Näitä riittää lukematon määrä.

Antaessamme rakkautta, huolenpitoa ja kunnioitusta huomaamme saavamme sitä valtavasti itse. Tämä koskee myös asenteessamme seurakunnassa. Minä en saa sieltä mitään. Kukaan ei huomioi minua. Raamattu sanookin, jokaisella on jotain annettavaa. Meitä kutsutaan antajan paikalle kasvamaan pois ottajan asenteesta.

                    Osaisimmepa levätä Jumalan armossa kuten eläimet ja nauttia nyt hetkestä.
                                      Voimme antaa lahjamme Jumalan käyttöön.